Viime kirjoittelusta taitaakin olla jo aikaa .. No, tästä merkinnästä tulee ehkä sitten vähän pidempi. Mennäänpä ihan ensimmäiseksi tähän jouluun; Jomppapompan joulu meni erityisen hyvin. Pukkiakaan ei pelätty yhtään! Kinkkuakin Jorma sai pari suupalaa maistaa, illalla sekoitettiin sitä ruokaan ja sai syödä pelkilteenkin ihan vähän. Ja tietysti Jorma sai myös lahjan! Jorma oli todella ylpeä repiessään paketista pienen vinkulelun, sellaisen värikkään kanan. Sitä Jorma sitten innokkaana kanniskeli. Jorma oli myös innostunut pyörimään lahjapapereissa! Muuta Jorma ei oikein kauaa hereillä pysynyt, kun lahjat oli avattu ja niitä hetken tutkittu, Jorma väsähti lahjapapereiden keskelle. Illalla Jorma meni sitten petiinsä oikein tyytyväisen näköisenä uusi ankka vai kana (vai mikä se onkaan?) suussaan.
Jaja, Jorman uhmaiänkin pitäisi pian koittaa. Hyvin on silti Jorma totellut, vaikka pitäisi Jomppapompalla olla uhmaikä, mutta ei ole näkynyt vielä minkäänlaista merkkiä :o)
Jorma on saanut uuden kaulapannan, flexin & valjaat. Ei ole vielä kokeiltu, kun vasta Jorma ne sai. Mutta lähiakoina ajateltiin jo Jormaa alkaa käyttämään oikeasti lenkillä, nimittäin pian sen pitäisi kävellä jo kunnolla hihnassa, nimittäin uudenvuodenaattona vähän kokeiltiin, ja on Jomppa jo tarpeeksi vanha siihen hommaan. :---) Ensikirjoituksessa kuvia sitten kun Jorma peuhaa ulkona.
Juu, ei muuta Jorman kanssa ole mitään erikoista puuhattu. :)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti